Ostoskori on tyhjä!
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta haettava romutuspalkkio on aiemmilta vuosilta tuttu rahanarvoinen etu, jonka autoilija on saanut ostamalla uuden vähäpäästöisen auton ja romuttamalla vanhan. Romutuspalkkio on toiminut hyvin autokannan uudistamisessa, mutta on myös jäänyt monelta käyttämättä uuden auton suuren hinnan vuoksi. Joulukuun 2020 uudistuksen myötä romutuspalkkio voidaan käyttää myös sähköavusteisen pyörän hankintaan. Näin palkkio on yhä useamman käytettävissä, vaikka uuden auton hankkiminen ei kiinnostaisi tai olisi taloudellisesti mahdollista.
Sähköpyörä on jo monen valinta kulkuvälineeksi auton sijaan. Sähköpyöräilijä säästää autoon verrattuna niin hankintahinnassa, polttoainekustannuksissa, huollon hinnoissa kuin vakuutuksissakin. Lisäksi sähköpyöräily kohottaa kuntoa ja pitää mielen virkeänä. Käytä romutuspalkkio sähköpyörään, niin et korvaa saastuttavaa autoa vähemmän saastuttavalla, vaan saat tilalle oikeasti vähäpäästöisen, nopean ja kätevän kulkuvälineen!
Romutuspalkkion tukikausi on voimassa 1.12.2020 - 31.12.2021 ja rahaa on varattu 8 miljoonaa euroa. Kampanja päättyy aikaisemmin, jos varat loppuvat kesken tukikauden. Haku on alkanut viraston mukaan vilkkaasti.
Vanhan ja käytössä olevan auton romuttamisesta voi Traficomilta hakea sähköpyörän hankintaan maksimissaan 1000 euron palkkion. Maksimipalkkion voi saada, mikäli romutuspalkkion ehdot täyttyvät ja sähköpyörän hinta on yli 1000 €.
Romutuspalkkion hakeminen sähköpyörää varten on varsin yksinkertaista.
Huomioi, että sekä auton romuttaminen että sähköpyörän ostaminen on tapahduttava 1.12.2020 - 31.12.2021 välillä. Romutustodistuksen ja ostokuitin päiväys on siis oltava tällä aikavälillä.
Auto on romutettava virallisessa vastaanottopisteessä, josta omistaja saa romutustodistuksen ja tieto romutuksesta tallentuu liikenneasioiden rekisteriin. Romuttaminen virallisissa vastaanottopisteissä on maksutonta.
Viralliset vastaanottopisteet löydät täältä: www.autokierratys.fi
Romutuspalkkiota voi käyttää sähköavusteisen polkupyörän hankintaan, mutta ei esimerkiksi sähköpotkulautaan tai vastaavaan.
Sähköavusteisen polkupyörän maksimiteho Suomessa on 250W ja avustettu maksiminopeus 25 km/h. Sähköavusteinen polkupyörä ei saa toimia pelkästään sähkömoottorilla, vaan moottori avustaa ainoastaan poljettaessa.
Romutuspalkkiota voi käyttää kuinka arvokkaaseen sähköpyörään tahansa ja pyörä voi olla myös harrastuskäyttöön sopiva.
Romutuspalkkiolla ostettu sähköpyörä on sataprosenttisesti omistajan oma, joten sen saa myydä vapaasti eteenpäin koska vain. Rajoituksia ei myynnin suhteen ole.
Kuntokaupalta löydät kattavan valikoiman sähköpyörä kaikkiin tarpeisiin. Käytä romutuspalkkio heti hyödyksi ja tilaa sähköpyörä Kuntokaupalta!
FitNord Ava 200 Sähköpyörä 2023, valkoinen (540 Wh akku)
1199,00 € 1999,00 €
Tai alk. 44,53 €/kk
FitNord Ava 200 Sähköpyörä 2023, musta (540 Wh akku)
1299,00 € 1999,00 €
Tai alk. 48,24 €/kk
FitNord Ava 300 Sähköpyörä 2023, valkoinen (720 Wh tehoakku)
1599,00 € 2499,00 €
Tai alk. 59,38 €/kk
FitNord Ava 300 Sähköpyörä 2023, musta (720 Wh tehoakku)
1599,00 € 2499,00 €
Tai alk. 59,38 €/kk
FitNord Ranger 200 Sähkömaastopyörä 2023, musta (540Wh akku)
1299,00 € 1999,00 €
Tai alk. 48,24 €/kk
FitNord Venture 300 Sähköpyörä 2023, musta (720 Wh tehoakku)
1599,00 € 2499,00 €
Tai alk. 59,38 €/kk
FitNord Agile Sähköpyörä (vaihteeton)
899,00 € 1499,00 €
Tai alk. 33,39 €/kk
FitNord Ranger 500 Sähkömaastopyörä 2022 (612 Wh tehoakku)
1999,00 € 2999,00 €
Tai alk. 74,23 €/kk
Helkama SE10 Sähköpyörä (504 Wh akku)
2999,00 € 3199,00 €
Tai alk. 111,38 €/kk
FitNord Rumble 500 Sähköfatbike (690 Wh tehoakku)
1999,00 € 2999,00 €
Tai alk. 74,23 €/kk
Helkama E7 Sähköpyörä, valkoinen (418Wh akku)
2349,00 € 2449,00 €
Tai alk. 87,24 €/kk
FitNord Ava 500 Compact Sähköpyörä, musta (630 Wh tehoakku)
1699,00 € 2999,00 €
Tai alk. 63,10 €/kk
FitNord Ranger 200 Sähkömaastopyörä 2023, vihreä (540Wh akku)
1399,00 € 1999,00 €
Tai alk. 51,96 €/kk
FitNord Ava 300 Compact Sähköpyörä (690 Wh tehoakku)
2499,00 €
Tai alk. 66,81 €/kk
Helkama SE10L Sähköpyörä (504Wh akku)
3199,00 €
Tai alk. 113,23 €/kk
FitNord Ranger 300 Sähkömaastopyörä (690 Wh tehoakku)
2499,00 €
Tai alk. 70,53 €/kk
FitNord Classic 500 Sähköpyörä 2022, valkoinen (612 Wh tehoakku)
2999,00 €
Tai alk. 66,81 €/kk
FitNord Classic 500 Sähköpyörä (630 Wh akku)
2999,00 €
Tai alk. 111,38 €/kk
FitNord Agile+ Sähköpyörä (vaihteeton)
1799,00 €
Tai alk. 51,96 €/kk
Helkama CE8 Sähköpyörä, musta (504Wh akku)
2749,00 €
Tai alk. 102,09 €/kk
Helkama e-Ainotar Sähköpyörä (418 Wh akku)
2499,00 €
Tai alk. 92,81 €/kk
Helkama e-jopo Sähköpyörä, valkoinen (418 Wh akku) Ajajan pituus 136-190cm
1999,00 €
Tai alk. 74,23 €/kk
Helkama XE10 Sähkömaastopyörä (504 Wh)
3699,00 €
Tai alk. 137,37 €/kk
Helkama e-Jopo Sähköpyörä (374 Wh akku, etumoottorilla)
1199,00 €
Tai alk. 44,53 €/kk
Helkama TE5 Di2 Sähköpyörä (504 Wh akku)
3049,00 €
Tai alk. 113,23 €/kk
Tunturi eLITE Sähköpyörä (418 Wh akku)
2699,00 €
Tai alk. 100,24 €/kk
Helkama XE8 Sähkömaastopyörä (418 Wh akku)
2499,00 €
Tai alk. 92,81 €/kk
FitNord Ranger 900 Sähkömaastopyörä (882 Wh tehoakku)
3749,00 €
Tai alk. 103,95 €/kk
FitNord Rumble 1000 Sähköfatbike (1008 Wh tehoakku)
3749,00 €
Tai alk. 111,38 €/kk
FitNord Rumble 1000S Sähköfatbike, joustokeulalla (1008 Wh tehoakku)
4299,00 €
Tai alk. 148,52 €/kk
Helkama e-Jääkäri Sähköpyörä (418 Wh akku)
2699,00 €
Tai alk. 100,24 €/kk
Helkama e-Aino Sähköpyörä (418 Wh akku)
2499,00 €
Tai alk. 85,38 €/kk
Helkama CE8 Sähköpyörä, valkoinen (504Wh akku)
2749,00 €
Tai alk. 102,09 €/kk
Helkama TE5L Di2 Sähköpyörä (504 Wh akku)
3049,00 €
Tai alk. 113,23 €/kk
Helkama SE11 Sähköpyörä (630 Wh akku)
3999,00 €
Tai alk. 148,52 €/kk
Helkama SE11L Sähköpyörä (630Wh akku)
3999,00 €
Tai alk. 148,52 €/kk
FitNord Ava 500 Compact Sähköpyörä, purppura (630 Wh tehoakku)
2999,00 €
Tai alk. 63,10 €/kk
FitNord Ava 300 Compact Sähköpyörä, musta (690 Wh tehoakku)
2499,00 €
Tai alk. 55,67 €/kk