Työpaikan kuntosali - Kaukokiito

Kuntosalin rakentaminen: Työpaikan sali Kuntokaupalta

kaukokiito - henkilökuntasali

Työpaikan kuntosalin suunnittelu ja kalustaminen on Kuntokaupalle tuttua hommaa, sillä olemme vuosien varrella suunnitelleet ja toimittaneet lukuisia työpaikkojen, taloyhtiöiden ja muiden yhteisöjen saleja. Toteutamme kuntosalit alusta loppuun asti, eli kaikki suunnittelusta asennukseen hoituu tarvittaessa Kuntokaupan kautta. Tänä syksynä saimme kunnian toteuttaa Kaukokiidon upouuteen toimistorakennukseen Tampereen Myllypuroon työntekijöiden kuntosalin.

Työpaikkojen saleilla rajoitteena on yleensä tila: harvoilla työpaikoilla on mahdollisuutta rakentaa satojen neliöiden kuntosalikokonaisuuksia, eikä se ole usein tarkoituksenmukaistakaan. Työpaikkasalin tarkoitus on olla matalan kynnyksen liikuntapaikka, jossa työntekijät pääsevät helposti liikkumaan ennen tai jälkeen työpäivän. Työpaikoilta löytyy usein monentasoista liikkujaa; toiset haluavat tehdä kunnon treenin, toiset taas liikutella itseään tukeakseen omaa työssäjaksamista ja työhyvinvointia. Monesti jo pienikin jumppanurkka/kuntosali työpaikalla on erinomainen panostus työntekijöiden työhyvinvointiin.

Myös raha saattaa olla välillä kynnyskysymys työpaikan salia rakentaessa. Voimme kuitenkin paljastaa, että usein jo muutamalla tonnilla saa rakennettua todella monipuolisen kuntosalin, joten salin rakentamisen ei todellakaan tarvitse olla kallista!
 

Monipuoliset laitteet säästävät rahaa ja tilaa

Kaukokiidon työntekijöiden salille haluttiin monipuoliset mahdollisuudet niin aerobiseen harjoitteluun kuin lihaskuntotreeniin. Kuitenkaan n. 40 m2:n tilaan ei voitu tuoda useita erillisiä laitteita, vaan laitteiden monipuolisuus oli avainasemassa.

Cardiolaitteista salille valikoituivat erinomaisesti juuri kevyeen yhteisökäyttöön sopiva kestovahattu FitNord Sprint 500 -juoksumattoFitNord Cyclo 300 sekä soutulaite Concept2 DPM5. Näillä laitteilla saakin jo hyvät lämmöt päälle ja pystyy tekemään monipuolista aerobista treeniä.


Erityinen suosituksemme työpaikkojen, taloyhtiöiden ja muille yhteisöjen saleille (ja miksei vaikka omaa autotalliinkin) on FitNordin Power Rack -voimahäkki ristikkäistaljalla, joka korvaa monta kallista ja yksipuolista laitetta. Tukeva voimahäkki yhdistettynä penkkiin ja riittävään määrään levypainoja on monipuolinen kokonaisuus, jolla saa tehtyä lukemattoman määrän eri liikkeitä (mm. penkkipunnerrus, leuanveto, dippi, kyykky). Power Rackin hinta-laatusuhde on käsittämätön, sillä reilun tonnin häkki korvaa monta kalliimpaa erillistä laitetta ja säästää myös tilaa, kun kaikille lihasryhmille ei ole tarvetta hankkia omaa laitettaan.

Power Rack voimahäkki sopii erinomaisesti työpaikkojen saleille.

Kaukokiidon salille toivottiin myös smith-laitetta, jolla harjoittelu on turvallista ja helppoa. Salille valikoitui Tunturi SM80 Smith Machine, jonka alas asti ulottuva liikerata miellytti Kaukokiidon työntekijöitä.  Voimaharjoittelulaitteista lähdetään usein katselemaan painopakkalaitteita, jotka eivät välttämättä ole paras ratkaisu, mikäli tilaa on hyvin rajoitetusti. Jos taas työpaikan salilla on tilaa myös pakkalaitteille, suosittelemme tutustumaan FitNord Diamond Double -yhdistelmälaitteisiin, joissa samalla laitteella voi tehdä kahta eri liikettä, liikeradoista tinkimättä.

Smithin ja Power Rackin lisäksi Kaukokiidon salilta löytyy myös mm.  hex-painojakahvakuulia ja  puinen Plyobox. Lisäksi salin lattiaan asennettiin kumimatto, jota suosittelemme saleille monestakin syystä: matto suojaa lattiaa kolhiintumiselta, tarjoaa pehmeämmän ja pitävämmän treenialustan ja kaiken lisäksi näyttää hyvältä.

Kaiken kaikkiaan Kaukokiidon tiloihin saatiin kasattua monipuolinen kokonaisuus, joka palvelee työntekijöitä pitkään ja näkyy toivon mukaan tulevaisuudessa lisääntyneenä työhyvinvointina ja vähentyneinä sairaspoissaoloina. Toivomme myös, että sali on jatkossa kova kilpailija Kiitobaarin hodareille


Suunnitteletko kuntosalia ja haluat apua suunnittelussa ja toteutksessa? Anna kun autamme! Ota yhteyttä Kuntokaupan yritysmyyntiin.
  Jätä tarjouspyyntö

Voit myös soittaa tai laittaa meille sähköpostia!

045 728 4340 [email protected]



«Takaisin asiakastarinoihin

« Uutisarkisto