Kuntosalin suunnittelu - Vinkit!

Kuntosali työpaikalle – Mitä suunnittelussa kannattaa huomioida?

Suunnitteletko kuntosalia työpaikalle, taloyhtiölle tai muulle yhteisölle? Kuntosalin rakentamisessa oleellisessa osassa on juurikin suunnittelu: Tilanne on loistava, jos jo rakennusvaiheessa ja tilansuunnittelussa huomioidaan kuntosalin tarpeet, kuten tarvittavat virtalähteet, mahdollisten peilien paikat, eri laitteiden sijoittelupaikat jne. Näin tilanne on toki hyvin harvoin ja useimmiten kuntosali rakennetaan tyhjäksi jääneeseen kellaribunkkeriin, jolloin tilaratkaisuihin ei voi juurikaan vaikuttaa.

Kuntosalin suunnittelussa on huomioitava tilan lisäksi käyttäjien tarpeet: Millaista treeniä salilla tullaan tekemään, kuinka aktiivisesti ja mitkä ovat käyttäjien omat toiveet salin varustelun suhteen? Yleensä yhteisöjen saleilla on tehtävä myös kompromisseja, sillä käyttäjäjoukko on usein melko kirjavaa ja tarpeet vaihtelevat kevyestä jumppailusta kunnon punttitreeniin.

Kuntokauppa auttaa mielellään kuntosalin suunnittelussa, jotta salistanne tulisi juuri tiettyyn tilaan, yhteisön tarpeisiin ja budjettiin sopiva. Tavoitteenamme on aina saada kasaan hinnaltaan ja käyttöasteeltaan paras mahdollinen kokonaisuus.


Isompien laitteiden lisäksi mm. kahvakuulat ja nyrkkeilysäkki sopivat loistavasti työpaikan salille.

Kuntosalin suunnittelu: Selvitä nämä asiat ensin!

Budjetti

Minkä kokoinen budjetti on käytettävissä? Esimerkiksi työpaikkasalien budjetti vaihtelee muutamasta tonnista kymppitonneihin.

Tila

Millainen on tulevan kuntosalin tila? Paljonko tilassa on neliöitä, tarvitaanko lattiaan matto, onko virtalähteitä cardiolaitteita varten jne.?

Käyttäjien tarpeet

Kuinka moni käyttää salia ja millaista treeniä eri käyttäjät haluavat tehdä? Millaisia toiveita käyttäjillä on laitteiden ja välineiden suhteen? Treenataanko yhdessä, eli tarvitaanko esim. useampia levytankoja?
 

Kuntosalin rakentamisen sudenkuopat – Vältä nämä virheet!

Yksipuoliset tai muutoin väärin mitoitetut laitteet

Monesti esim. työpaikan kuntosalille pohditaan ensin pakkalaitteita, jotka mielletään välttämättömiksi lihaskuntotreenissä.  Yhden tai kahden liikkeen painopakkalaitteet ovatkin erinomaisia laitteita ammattisaleille, joissa suurempaan tilaan voi hankkia omat laitteensa kullekin lihasryhmälle. Kuitenkin esim. 30 m2:n työpaikan salia voi olla tarpeetonta täyttää vain yksittäisen liikkeen mahdollistavilla pakkalaitteilla – puhumattakaan rahanmenosta. Tästä syystä suosittelemme usein työpaikkojen, taloyhtiöiden ja muiden yhteisöjen saleille monipuolisia laitteita, kuten taljoilla varustettua FitNord PowerRack kyykkyhäkkiä, joka yhdessä tangon ja levypainojen kanssa mahdollistaa lukuisia eri liikkeitä ja on myös edullisempi kuin yksi yksittäinen pakkalaite.


FitNord PowerRack Kyykkyhäkki ristikkäistaljalla on loistava ja monipuolinen laite työpaikkojen saleille.
 

Etkö huomioinut käyttäjien toiveita ja käyttömääriä?

Myös cardiolaitteiden valinnassa on huomioitava käyttäjien mieltymykset ja käyttöaste: Jos esim. juoksumatolla tehdään muutamia lämmittelyjä viikossa, on turha hankkia kalleinta kaupalliseen käyttöön tarkoitettua juoksumattoa. Tällöin jämäkkä, kevyeen yhteisökäyttöön tarkoitettu  juoksumatto sopii tarkoitukseen mainiosti. Esimerkiksi kestovahattu FitNord Sprint 500 on löytänyt tiensä monien työpaikkojen saleille.

Myöskään kaikkia mahdollisia cardiolaitteita (juoksumattosoutulaitecrossari, kuntopyörä) ei kannata hankkia, jos niille ei nähdä suurempaa käyttöä kuin pieni lämmittely. Toki jos salilla treenaa useampia ihmisiä samaan aikaan, voi olla syytä hankkia enemmän kuin yksi cardiolaite.


Cardiolaitteet kannatta sijoittaa virtalähteen lähettyville, jottei salilla tarvitse kompastella jatkojohtoihin.
 

Sama pätee muihinkin kuin cardiolaitteisiin: Käyttäjien tarpeet tulee tietenkin huomioida myös muussa laitevarustelussa sekä mm. levypainojen määrissä. Levypainoja ja -tankoja on toki helppo hankkia myös myöhemmin lisää, jos voimatasot kasvavat aktiivisen treenin seurauksena ja rautaa tarvitaan lisää. 

Liika on liikaa!

Kuntosalille ei myöskään kannata hankkia liikaa laitteita, eikä tilaa ole järkevää tunkea aivan täyteen. Liian täyteen ahdetussa kuntosalissa on nimittäin yksi melko perustavanlaatuinen ongelma: siellä ei mahdu treenaamaan. On siis hyvä jättää vapaata lattiatilaa vapailla painoilla treenaamiseen tai vaikkapa kehonpainoharjoitteluun.

Säästitkö väärissä asioissa?

Usein monipuolisuutta ja edullisuutta tavoitellessa saatetaan sortua hankkimaan se marketin halvin kuntopyörä tai crossari, jolla ei todellisuudessa tee juuri mitään. Useimmiten myöskään edullisimmat kuntokeskukset eivät ole niitä kaikista jämäkimpiä laitteita, vaikka niillä voikin teoriassa tehdä useampia liikkeitä.

Kuntosalin asennukseen suosittelemme ammattilaista, joka pystyy lyhyessä ajassa kokoamaan koko kuntosalin käyttövalmiuteen. ”Me asennetaan itse” -ajatus saattaa vaikuttaa säästöltä, mutta todellisuudessa vie useiden henkilöiden työtunteja ja syö loppupeleissä enemmän rahaa kuin kokeneen asentajan nopea ja ammattitaitoinen asennustyö.

Kattaako laitteen takuu vain kotikäytön?

Usein kotikäytön laitteet on nimensä mukaisesti tarkoitettu kotikäyttöön, eikä niiden takuu tällöin kata yhteisökäyttöä. Yhteisökäyttöönkin voi hankkia kotikäytön laitteen, mutta tällöin on huomiotava, ettei laitteella ole välttämättä lainkaan takuuta. Yhteisökäytön takuu kertookin yleensä, että kyseinen laite on hyvin jämäkkä ja kestää myös kovempaa käyttöä.
 

Käy vakoilemassa referensseistä, millaisia saleja olemme jo rakentaneet!

 

Jos olet suunnittelemassa kuntosalia, ota yhteyttä meihin tai kysy suoraan tarjous. Laadimme tarjouksen mukaan  3D-mallinnuksen veloituksetta.

  Jätä tarjouspyyntö

Voit myös soittaa tai laittaa meille sähköpostia!

045 728 4340 [email protected]



«Takaisin asiakastarinoihin

« Uutisarkisto