Muutoksia juoksumattomallistoihin

Kuluvan kevään aikana monet isot valmistajat, kuten Tunturi ja Titan ovat julkistaneet uudet juoksumattomallistonsa. Osalla valmistajista mallistojen muutokset ovat vielä julkaisematta, mutta jo nyt tiedossamme olevat uutuusmallistot tuovat mukanaan suuria muutoksia juoksumattovalikoimiin.
Esimerkiksi juoksumattojen luottomerkki Tunturi on luopumassa tutuista GO- ja Pure Run -mallistoista ja tilalle astuvat uudet Cardio 2017 -mallit. Tuotteiden tutuista nimistä (kuten T50) huolimatta juoksumattojen ominaisuudet ovat kokeneet suuria muutoksia, oleellisimpina mainittakoon käytettävyyden ja moottoritehojen muutokset. Uutuutena tulevat älylaitesovellukset, joita hyödynnetään uusissa malleissa entistä enemmän.
 
Tulemme tutustumaan uusiin laitemallistoihin perusteellisesti ja koostamme aiheesta tuotetestauksia ja -vertailuja Kuntoblogiin. Pitkän kokemuksemme kautta pyrimme muodostamaan mahdollisimman kattavan käsityksen eri malleista ja niiden hinta-laatusuhteesta. Näin osaamme jatkossakin suositella asiakkaillemme kunkin käyttötarkoitukseen parhaiten sopivaa juoksumattoa, jolla on myös mahdollisimman pitkä käyttöikä. Kannattaakin seurata Kuntoblogia aktiivisesti.
 
Ennakkotietojemme mukaan myös syksyllä on tulossa uusia mielenkiintoisia julkistuksia juoksumattojen osalta. Aiheesta luvassa lisätietoa myöhemmin – Pysykää kuulolla!
 
« Uutisarkisto