Suomen tappio jääkiekon MM-finaalissa 2016 – mikä meni pieleen?

Kuntokauppa.fi järjesti Facebook-sivuillaan arvonnan, jos Suomi voittaa jääkiekon MM-kultaa. Oikeastaan jaoimme Saunatar-nimisen yrityksen arvonnan ja laitoimme itse siihen vähän lisää lahjakortin muodossa. Nyt kun tuo arvonta ei finaalitappion myötä toteutunut, on kai oikeutettua kirjoittaa tänne blogiin vähän normaalin aiheen vierestä ja pohtia mikä meni pieleen. Vahvan turnauksen jäljiltä olisikin finaalissa odottanut turnauksen vahvinta esitystä.

Onko meillä todellista voittamisen kulttuuria?

Näin omana ja siten myös Kuntokauppa.fi:n virallisena näkemyksenä 😉 täytyy ilmaista pettymys Suomen valmennusjohdon ratkaisuihin finaalissa. Siis Suomellahan on erinomainen valmennusjärjestelmä, jonka tuloksena on näin hienoa menestystä saavutettu ja siitä on ehdottomasti annettava Suomen jääkiekkoliiton organisaatiolle arvostusta. Luonnollisesti paljonhan on mennyt äärimmäisen hienosti, kun ollaan finaalissa ja vieläpä voittamalla kaikki edelliset ottelut. Suomi on viime vuosina ollut toistuvasti mitalipeleissä niin nuorten kuin aikuisten kisoissa ja se on todella hieno saavutus! Menestyksen kulttuuria suomalaisesta nykypäivän jääkiekkoilusta kyllä löytyy, se on tullut todistetuksi.

Ehkä ensimmäistä kertaa Suomi oli miesten tasolla jossain määrin jopa ennakkosuosikki maailmanmestariksi jo hyvissä ajoin ennen mitalipelejä. Eikö siis ole oikeutettua todeta, että Suomen MM-kisat päättyivät lopulta pettymykseen ja on aika kysyä mikä meni pieleen? Ihan mukisematta tappiota ei pidä niellä, koska edellytykset olisi ollut parempaan ja meille Suomeen kaivataan rautaista voittamisen kulttuuria, kuten vaikkapa nyt kultaa juhlineilla kanadalaisilla. (ruotsalaisista ei nyt mainita mitään…) Suomi on nyt pelannut 10 kertaa jääkiekon MM-finaalissa ja voittanut niistä vain kahdesti. Jos mukaan lisätään vielä hävityt kaksi Olympiafinaalia, niin saldo pelatuissa finaaleissa on varsin synkkä. Rohkenen peräänkuuluttaa suomalaisille voittamisen kulttuuria, jolla siinä tiukassa paikassa saavutetaan se kirkkain voitto silloin, kun panokset ovat kovimmat. Odotan tämän hetken nuoremmalta polvelta sitä, että he kääntävät kehityskulun ja saavat itsestään parhaan irti silloin, kun näkevät edessään mahdollisuuden voittaa jotakin suurta.

Mikä meni pieleen?

Miten sitten finaalissa reagoitiin väärin? Millä tavalla valmennusjohto ei reagoinut johdonmukaisesti? Suomen pelitapa on perustunut tiiviiseen viisikkopelaamiseen ja pelinopeuteen, jolla viedään aika pois vastustajalta. Suomi ei ole voinut nojautua yksilötähtiin, vaan on tarvittu koko joukkueen roolitusta ja vahvaa sitoutumista pelitapaan – mikä edellyttää mm. lyhyitä vaihtoja ja koko materiaalin hyödyntämistä. Siten myös yksilöt voivat nousta esiin oman pelisysteemin tuottamien tilanteiden kautta.

Nyt puolustamisessa onnistuttiin hyvin, mutta hyökkäyksessä puuttui suoraviivaisuus maalia kohti ja puhti koko pelin ajan. Ratkaiseva väärä johtopäätös tehtiin mielestäni toisella erätauolla. Peluuttamista tiivistettiin 2-3 avainpelaajista koostuvaan kentälliseen. Siis mitä? Voi kuulostaa hyvältä, että “parhaat pelaa”, mutta tuo ratkaisu vei jalat alta Suomen pelitavalta, jonka varaan kaikki tähänastinen menestys on rakennettu! Suomen avainpelaajat olivat kentällä valtavan pitkiä vaihtoja ja usein.

Mikko Koivu, Patrik Laine & kumppanit olivat aivan poikki. He eivät myöskään olleet mitenkään erityisen “liekeissä”, että olisivat finaalin alkupuolella kyenneet kuumina pelaajina saamaan aikaan tilanteita. Olisin toivonut valmennusjohdolta mieluummin tuoreiden jalkojen käyttämistä vaihtopenkiltä ja omaan pelisysteemiin sekä taktiikkaan luottamista. Suunnan vaihtaminen ratkaisuhetkillä ei jättänyt vakuuttavaa kuvaa. Minkä tahansa organisaation – tässä tapauksessa Suomen Leijonien – tulisi tietää keitä me olemme, miten me toimimme ja mitkä ovat vahvuutemme sekä heikkoutemme. Näiden pohjalta tulisi toimia kurinalaisesti saavuttaakseen menestystä ja panna täytänöön omaa suunnitelmaa johdonmukaisesti.

Eilen pelatussa finaalissa Suomen pakka hajosi. Tiettyjen pelaajien ylipitkiin ja kurittomiin vaihtoihin valmennusjohto ei puuttunut millään tavalla. Päinvastoin, seuraavassa vaihdossa sama Laine tai Koivu oli taas kentällä – yhtä laihoin ja väsynein tuloksin. Suomen pelistä katosi yhtenäisyys ja vauhti täysin. Suoraviivaisuushan olikin kateissa jo alusta asti – laukauksia ei saatu juuri lainkaan. Keskittiin kysymykseen “kuka pelaa?” tärkeämmän kysymyksen “miten pelataan?” kustannuksella. Valitettavasti lopputulos oli selvillä jo ennen kuin viimeisestä erästä oli pelattu puoliakaan. Tämä siksi, että luovuttiin mahdollisuuksista toteuttaa omaa pelitapaa ja siten kaivettiin omin käsin oma hauta.

Julkaistu kategoriassa Yleinen avainsanoilla , kirjoittanut .
Matias Kukkonen

Matias Kukkonen

Matias on Kuntokaupan yksi kolmesta perustajajäsenestä ja nykyisellään luotsaa Kuntokauppaa yrittäjänä ja toimitusjohtajana. Matiaksen oma urheilutausta pitää sisällään monenlaista harrastelua ja lyhyen jakson kilpaurheilua. Kilpaurheilu alkoi 23 vuotiaana, kun mies löysi tiensä pikajuoksuharjoituksiin syksyllä 2003 ja alitti ensimmäisenä kilpailukautenaan kesällä 2004 maagisen 11 sekunnin rajan ajalla 10,98. Tästä kehitys jatkui SM-tasolla siten, että kesä 2005 toi Kalevan Kisoissa M 100 m välieräpaikan. Kesällä 2006 Kalevan Kisat pidettiin Matiaksen silloisessa kotikaupungissa Jyväskylässä, jossa mies ylsi silloiseen tavoitteeseensa: miesten 100 m finaaliin. Seitsemäs sija Kalevan Kisoissa kolmantena kilpailukautena jäi lopulta viimeiseksi esiintymiseksi SM-kilpailuissa. Kesän 2006 viimeinen kilpailu Lahden Eliittikisoissa toi vielä uuden ennätyksen 10,71 hienoiseen (-0,8) vastatuuleen, mutta seuraavalla harjoituskaudella alkaneet loukkaantumiset päättivät lyhyen pikajuoksu-uran kolmeen kilpailukauteen. Nykyään Matias pitää huolta kunnostaan monenlaisten urheiluharrastusten parissa, jakaa näkemyksiään treenaamisesta ja kehittää Kuntokauppaa auttaakseen sinuakin eteenpäin kohti tavotteitasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *