Oppilaitoksen sali Kuntokaupalta: Tällainen on Ahlmanin opiskelijoiden ja henkilökunnan kuntosali

Kuntokaupan ydinosaamista on monipuolisten yhteisö- ja yrityssalien toimittaminen. Hyvin tyypillisesti tällainen sali sijaitsee oppilaitoksessa, työpaikalla tai taloyhtiössä ja budjetti vaihtelee n. 5000 eurosta jopa 20 000 euroon. Yksi viimeisimmistä toteutuneista yhteisösalihankkeistamme on Tampereen Ahlmanin opiskelijoiden ja henkilökunnan kuntosalin kalustaminen.

Ahlman valitsi kuntosalitoimittajaksi Kuntokaupan, sillä toimittajaksi haluttiin paikallinen yritys, jonka kuntolaitteita ja -välineitä pääsee näkemään ja testaamaan ennen tilausta. Hanketta lähti vetämään Ahlmanilta vastuuvalmentaja Katariina Hemminki, jonka yhteydenotosta kopin otti tietenkin kuntosalisuunnittelijamme Henri Laine. Kuntosalihanke rahoitettiin pääosin Liikkuva koulu -rahoituksella, jonka tavoitteena on parantaa oppilaitosten opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkumismahdollisuuksia.

Salihanketta koordinoinut Ahlmanin Katariina Hemminki kertoo yhteistyön toimineen kokonaisuudessaan sujuvasti, nopeasti ja vaivattomasti. Salin suunnittelu aloitettiin helmikuussa ja laitteet asennettiin paikalleen toukokuussa, joten prosessi sujui kaiken kaikkiaan hyvin nopeasti ja jouhevasti.

Ahlmanin Katariina Hemminki ja Kuntokaupan kuntosalisuunnittelija Henri Laine pääsivät testaamaan Ahlmanin uunituoretta salia.

Monipuolinen kuntosali pieneen tilaan

Kuten lähes aina yritys- ja yhteisösaleilla, myös Ahlmanilla toivottiin mahdollisimman monipuolista ja toiminnallista salia, jossa kuitenkin huomioidaan tilan rajoitteet. Tähän toiveeseen vastaa yleensä erinomaisesti yhdistetty talja- ja kyykkyhäkki-ratkaisu, jolla säästetään sekä euroja että neliöitä. Esimerkiksi FitNordin Power Rack ristikkäistaljoilla on hinnaltaan edullinen kokonaisuus, joka yhdessä levytangon, –painojen ja penkin kanssa mahdollistaa lukemattoman määrän eri liikkeitä. Taljoilla varustetulla kyykkyhäkillä saa usein korvattua monta yksittäistä kallista laitetta, joten siksi monipuolinen “räkki” on usein suosituksemme taloyhtiön, työpaikan tai oppilaitoksen saleille.

Ahlmanilla kidutushäkiksi nimetty FitNord Power Rack sopii erinomaisesti yhteisökäyttöön.
Ahlmanin salilta löytyy runsaasti vapaita painoja, kuten erittäin laadukkaita, tiputtelua kestäviä Bumper Plate-levypainoja.

Cardiolaitteista Ahlmanin kuntosalille valikoitui yhteisökäyttöön erinomainen, kestovahattu FitNord Sprint 500 -juoksumatto, Concept2-soutulaite sekä Concept2-kuntopyörä. Ennestään Ahlmanilta löytyi vanha crosstrainer, joka löysi paikkansa myös uudelta salilta.

Ahlmanin salilta löytyy myös Kuntokaupan mittatilauksena toteuttama, crossfit-tyyppiseen treeniin soveltuva painonnostoalusta.

Usein yhteisösalit rakennetaan suhteellisen pieneen tilaan, kuten tyhjäksi jääneeseen varastoon tai kellariin. Ahlmanin salilla tilaa on yhteensä n. 50m2, mikä on hyvinkin riittävä tila kuntosalille, mutta monipuolisuutta tavoitellessa on tilankäytön oltava tehokasta. Jos tilaa on rajoitetusti, nousee laitteiden kokoontaitettavuus oleelliseen osaan. Toisissa paikoissa esim. juoksumattoja tai soutulaitteita ei tarvitse juurikaan nostaa pystyasentoon, jos tila mahdollistaa laitteen pitämisen jatkuvasti käyttöasennossa. Ahlmanin salilla pieneen tilaan haluttiin monipuolisesti laitteita sekä myös tilaa treenata vapailla painoilla, joten soutulaitetta ja juoksumattoa pidetään lähes aina harjoittelun ulkopuolella säilytysasennossa.

Eritasoiset kuntoilijat huomioitu

Kuntosalia oli selvästi odotettu Ahlmanilla kuumeisesti, ja salille järjestettiinkin kesäkuussa juhlalliset avajaiset, joissa sekä opiskelijat että henkilökunta tutustuivat uuteen saliin. Avajaisvieraat pääsivät testaamaan kuntosalin laitteita, ja osa kaipasi vinkkejä salilla tehtäviin treeneihin. Yhteisösalilla onkin erittäin tärkeää huomioida niin aloittelijat kuin kokeneemmatkin käyttäjät: vaikkapa Ahlmanin tapauksessa salilla on mahdollista tehdä kovaakin treeniä mm. vapaita painoja, kyykkyhäkkiä ja taljoja hyödyntäen, mutta myös aloittelijoille löytyy helppoja ja turvallisia treenivaihtoehtoja.

Lisäksi Ahlmanilla on keksitty varsin innovatiivisia ratkaisuja laitteiden käyttöopastukseen: Kukin laite on merkitty omalla QR-koodilla, jonka takaa löytyy ohjeita eri laitteilla tehtäviin treeneihin. Näin saadaan aloittelevatkin kuntoilijat hyödyntämään salia rohkeammin. Tässä loistava idea muillekin yhteisösaleille, joissa ei ole paikalla henkilökuntaa ohjaamassa harjoittelua!

Myös personal trainer on tulossa Ahlmanille ohjaamaan muutamia treenejä ja opastamaan laitteiden käytössä. Tämä varmasti lisää treenimotivaatiota ja parantaa salin käyttöastetta, kun käyttäjät oppivat hyödyntämään eri laitteita ja välineitä tehokkaasti ja monipuolisesti.

FitNord Sprint 500 -juoksumatto sopii erinomaisesti yhteisökäyttöön.
Ammattikäyttöön suunniteltu, jykevä FitNord Diamond -jalkaprässi sopii eritasoisille treenaajille.



Vinkit yhteisösalin rakentajalle

Katariina Hemminki kehottaa yhteisösalia puuhatessa olemaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa yhteydessä toimittajiin, jotta saa salista layoutin, yksilöllistä palvelua sekä vinkkejä laitteiden valintaan. Kuntosalisuunnittelun ammattilainen osaa nähdä heti alussa tilan asettamat rajoitteet ja muutenkin tilan ratkaisuissa saadaan huomioitua paremmin kuntosalin tarpeet. Kätevintä on hankkia kaikki laitteet samasta paikasta, mikä helpottaaa myös tilasuunnittelua.

Hemminki suosittelee panostamaan myös yhteisösalille sopivaan lattiamateriaaliin. Toimivin ratkaisu on yleensä kumimatto, joka löytyy myös Ahlmanin salilta. Kumimatto eristää ääntä ja tarjoaa muutenkin miellyttävän ja pitävän treenialustan monenlaisille harjoitteille.

Kaiken kaikkiaan Ahlmanilla oltiin erittäin tyytyväisiä Kuntokaupan tarjoamiin laitteisiin, suunnittelupalveluun ja asennukseen. Kokonaisuus tulee palvelemaan opiskelijoita ja henkilökuntaa pitkään – ja Ahlmanilta on lyhyt matka tänne meille Tesomalle, jos sali kaipaa täydennystä!


Suunnitteletko kuntosalia taloyhtiöön, työpaikalle tai oppilaitokseen? Lue lisää täältä, ota yhteyttä ja aloitetaan suunnittelu!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *