Leuanvetotangot ja juoksumatto osana maailmanluokan tuloksia saavuttaneen opettajan opetusmetodeja

Kuntokauppa on jo pidempään tehnyt yhteistyötä Jyväskylän kristillisen koulun opettaja Jukka Sinnemäen kanssa. Hänen aloitteestaan ovat lähteneet liikkeelle mm. Kuntoblogista tutut opettajan ja oppilaiden leuanvetohaasteet. Sinnemäki on luokanopettaja, joka on jo pitkään kehittänyt erityisesti alakoulujen matematiikan opetusta ja metodeja mm. ottamalla kuntoiluvälineet osaksi oppitunteja – hänen oppilaansa pääsevät hyödyntämään tunneilla mm. leuanvetotankoja, juoksumattoa ja puolapuita!

Sinnemäen opetusmetodit on huomioitu myös maailmalla: hänet valittiin 50 finalistin joukkoon kansainvälisen Global Teacher Prize -opetuspalkinnon saajaksi. Palkinnon saaja julkistetaan vielä tänä keväänä. Kyse ei ole pikkujutusta, sillä palkinnon arvo on miljoona Yhdysvaltain dollaria eli noin 850 000 euroa. Palkintoa on kutsuttu epävirallisesti myös ”opetusalan nobeliksi”.

Miten syntyy positiivinen kierre?

Sinnemäen opetuksessa keskeisessä roolissa ovat hyvinvointi ja liikunta. Ajatus liikunnan ja oppimisen yhdistämiseen on lähtenyt Sinnemäen omasta liikuntaharrastuksesta ja laajentunut myöhemmin maailmallakin tunnustusta keränneeksi opetusmetodiksi. Sinnemäki uskoo oppilaiden motivointiin ja haasteisiin, joista syntyy positiivinen kierre.

Ajatus liikunnallisista haasteista syntyi jo kauan sitten:

Noin 12 vuotta sitten eräs oppilas haastoi minut luokassa sanoen “vedän enemmän leukoja kuin sinä ope”. Vastasin siihen, että “sehän testataan” ja muutaman päivän kuluessa olin rakentanut ensimmäisen suorituspisteen luokkaan. Tämä johti positiiviseen kierteeseen ja innosti myös muita oppilaita kokeilemaan.”

Jukka Sinnemäki vetää leukoja FitNord-leuanvetotangolla

Koko 20-vuotisen uran ajan olen tehnyt oppilaille erilaisia haasteita kaiken aikaa ja ne ovat ylläpitäneet motivoitunutta ja tehokasta toimintaa, mutta ennen kaikkea koulu on tuntunut mukavalta ja sellaiselta, että itse oppilas tulee nähdyksi ja kuulluksi ja heidän ajatukset huomioidaan ja niistä keskustellaan. Kun liekki on syttynyt oppilaaseen, silloin työn jälki on hyvää ja lapsen identiteetti pääsee vahvistumaan.”

Loistava esimerkki liikunnallisten haasteiden synnyttämästä positiivisesta kierteestä on oppilaiden leuanvetohaaste, jossa koko luokka veti yhdessä leukoja ja saavutti lopulta kunnianhimoisen 230 leuan tavoitteensa. Luokka myös jatkaa edelleen leuanvetoa: tällä hetkellä yhteistulos on jo käsittämättömät 300 leukaa ja luokan parhaan tulos jopa 40 leukaa! 

Välineet luokkaan Kuntokaupalta

Motivoivaa ja liikunnallista luokkaympäristöä rakentaessaan Sinnemäki on luottanut Kuntokauppaan: Tällä hetkellä luokasta löytyy mm. FitWood TROLLSTIGEN puolapuut ja FitWood KJERAG voimapyöriä sekä FitNord leuanvetotanko, voimakuminauhoja ja uusimpana FitNord Sprint 500 juoksumatto, jonka Kuntokauppa lahjoitti luokalle leuanvetohaasteen onnistuttua.

Katso videolta, mihin kaikkeen juoksumatto taipuu Sinnemäen oppilaiden käytössä, kun vain mielikuvitus on rajana! Huomaat, että olet saattanut käyttää juoksumattoa melko yksipuolisesti. 🙂

Mitä hyötyä kuntoiluvälineistä on luokassa?

Kuntoiluvälineet eivät ole Sinnemäen luokassa vain koristeina. Tärkeintä on, että välineet ovat käytössä ja mielellään päivittäin. Sinnemäki kertoo oppilaiden olevan selkeästi virkeämpiä ja keskittyneempiä oppitunneilla, kun heillä mahdollisuus purkaa energiaa järkevästi kuntolaitteisiin. Myös oppilaiden fyysinen kunto on kohentunut, mikä on innoittanut heitä myös uusien liikuntamuotojen pariin. Motivoinnin onnistumisesta kertoo se, että monet oppilaat odottavat innolla koulupäivää ja haluavat jäädä koulupäivän jälkeenkin treenaamaan luokkaan esim. juoksumatolle.

Liikunnan lisäksi kuntoiluvälineiden käytöllä on myös muunlaisia funktioita: 

Kun luokan toimintakulttuuri on kunnossa, laitteet tuovat paljon lisäarvoa ns. perustunnin lisukkeeksi. Oppilaat ovat loistavia keksimään ja kehittämään, yhdistämään asioita, kunhan heille annetaan siihen mahdollisuus. Näin päästään kehittämään myös itsensä johtamisen taitoja, vastuunkantamista ja vastuunjakamista. Hyviin tuloksiin siis päästään, kun oppilas on itse ollut vaikuttamassa laitteisiin ja asioiden kulkuun. Näin on syntynyt omistajuutta, joka antaa intoa ja motivaatiota tekemiselle.

Kuntoilulaitteet ja -välineet innostavat opiskeluun ja lisäävät selvästi oppimismotivaatiota. Myös luokan yhteishenki on loistava ja ryhmätyöskentely sujuu vaivattomasti erilaisilla kokoonpanoilla. Kuntoiluvälineistä on siis paljon konkreettista hyötyä.

Entä oppilaat – Mitä mieltä he ovat kuntoiluvälineistä opetuksessa?

Jukka Sinnemäen oppilaat ja Kuntokaupan välineet

“Laitteita käyttämällä ja hyödyntämällä minun on helpompi keskittyä ja mielestäni opin paremmin.”

“Juoksumatolla on päivittäin kiva tehdä kävely -ja juoksuspurttauksia ja ollaan saatu kokeilla myös max. nopeutta 20km/h. “

“Juoksumatolla kunto kohenee. Leuanvetotangossa keventävät kuminauhat ovat olleet hyödylliset. Ilman leuanvetotankoa meillä ei olisi juoksumattoa, koska leukoja vetämällä me se ansaittiin.”

“Minusta on ollut kivaa testata juoksumatolla esim. mikä on matkavauhtini koulumatkoilla.”

“Olen nykyään tosi innostunut ja motivoitunut matikasta, kun on vapaus käydä tekeen pikkutreeni kesken tunnin.”

“Täytyy olla tarpeeksi haasteita, pienempiä ja isompia, jotta sopiva jännitys ja motivaatio säilyy.”

Oppilaat kertovat, että ilman Kuntokaupan välineitä heiltä jäisi puuttumaan paljon: Juoksumatolla tehtävät pikaspurtit kesken tunnin tai pidemmät treenit ennen koulua tai koulun jälkeen ovat monelle tärkeitä. Leuanveto ja koko luokan yhteiset leuanvetohaasteet eivät tietenkään onnistuisi ilman useita leaunvetotankoja. Lisäksi oppilaat kertovat FitWoodin puolapuiden olevan paitsi tyylikäs kuvauspaikka ja paras lukupaikka, myös loistava väline voimistelun, spagaatin ja siltakaadon harjoitteluun sekä kiipeilyyn ja uusien temppujen kehittämiseen.

Oppilaiden kommenteista paistaakin selkeä teema, jonka yksi oppilas kiteyttää hyvin: ”Opiskelu tuntuu mukavammalta, kun on enemmän vapauksia ja mielekkäitä liikuntavälineitä omassa luokassa”. Sinnemäen opetusmetodit saavat siis kiitosta myös oppilailta.

Katso videolta, miten Sinnemäen oppilaat hyödyntävät eri kuntoiluvälineitä!

Tässä loistava esimerkki liikunnan, motivoinnin ja positiivisen kierteen merkityksestä ihan kaikessa! Miettikääpä, voisiko samoja metodeja soveltaa muissakin yhteyksissä, vaikkapa juuri sinun työpaikallasi? Lisäisikö liikunnallinen ja positiivinen työympäristö motivaatiota ja sitä kautta myös tehokkuutta?

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan Jukka Sinnemäen seuraavia haasteita ja Global Teacher Prize -palkinnon voittajan julkistamista. Pysykää kuulolla! 🙂 

(Sinnemäen kuva: Janne Ylitalo Photography)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *